4h + k + s, 107 m²

Kuinka ihana koti voi ollakaan! Runsaasti luonnonvaloa, hienot tilaratkaisut ja ajattoman kauniit pinnat. Omaan, yksityiseen pihaan on käynti idyllisesti portista ja peräti neljälle autolle on tilaa portin ulkopuolella. Kaksi paikkaa on katoksessa, kaksi avopaikkana. Sijaintikin on mitä parhain, rauhallisella Aaltokankaan alueella upeiden ulkoilumaastojen ja palveluiden ympäröimänä.

Velaton hinta: 215 000 €


Jo eteinen on kaunis ja käytännöllinen. Tuulikaapissa ja eteisaulassa on hyvin säilytystilaa. Valkoiset portaat ja oivaltavasti sisustettu portaiden alla oleva tila ovat jo itsessään sisustuselementtejä. Korkea olohuone tulvii valoa ja houkuttelee sisustamaan juuri omien toiveiden mukaisesti. Yhdessä linjakkaan valkoisen keittiön ja ruokailutilan kanssa se muodostaa todella viihtyisän kokonaisuuden, jossa on ihana viettää aikaa perheen ja ystävien kesken. Keittiössä kodinkoneet on integroitu, työtaso on mustaa kiveä ja mustikansininen välitila maustaa pelkistettyä värimaailmaa. Ruokailuryhmä sijoittuu hienosti ikkunan ääreen.

Kodin kolmesta makuuhuoneesta yksi sijaitsee alhaalla, toiset ylhäällä. Jokaisessa makuuhuoneessa on kaunis tehosteseinä ja huoneet soveltuvat monenlaiseen käyttötarkoitukseen. Säilytystilaa on kaapistoissa ja lisäksi alakerrassa on vaatehuone. Kodinhoito- ja kylpytilat ovat oikein onnistuneet niin ilmeeltään kuin käytännöllisyydeltään. Väreinä on käytetty pääosin mustaa ja valkoista. Kodinhoitotilassa on hyvin säilytys- ja laskutilaa sekä oma uloskäynti. Pukutilassa on ihastuttava musta sormipaneeliseinä. Suihkuja on kaksi ja tilaa perheen yhteisiin kylpyhetkiin hyvin. Sauna on tunnelmallinen rentoutumispaikka. Alhaalla on eleetön erillinen wc-tila, ylhäällä puolestaan raikkaan valkoinen kylpyhuone, jossa on hyvin peseytymis- ja säilytystilaa.

Viihtyisässä taloyhtiössä on 10 asuntoa. Helppoa ja huoletonta asumista, jossa nautit kuitenkin omasta rauhasta. Lapsille on mukava ja suojainen leikkipaikka taloyhtiön keskellä. Aaltokangas alueena tarjoaa asukkailleen paljon. Siellä olet lähellä luontoa ja monipuolisia kuntoreittejä. Lapset nauttivat virikkeellisestä lähikoulusta ja lähellä asuvista kavereista, kirjastosta ja nuorisotalosta. Perheen pienemmille on monia viihtyisiä päiväkoteja ja useampia ihania puistoja. K-Supermarket Ritaharju on monipuoinen lähikauppa ja Ideapark monine palveluineen on vain lyhyen matkan päässä. Moottoritietä pitkin pääset keskustaan alle 10 minuutissa. Siis ihastuttava koti hienolla alueella! Tule ja valitse omaksesi!